keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Neljäs viikko

Siirtyminen alakertaan oli pentujen ja Mimin mielestä huippujuttu. Pennut olivat heti innoissaan uudesta ympäristöstä. Muissa koirissa pikkuiset ovat herättäneet suurta kiinnostusta ja aluksi niitä on saanut katsella vain aidan takaa. Kipri on aivan innostunut näistäkin pennuista ja Gete on kaikkein välinpitämättömin. Torkun mielestä pikkumustat ovat ihania ja niiden nukkumistakin pitää katsella suurella mielenkiinnolla. Pentuja isot koirat kiinnostavat kovasti ja ne ovat jo esitelleet leikkieleitäkin aikuisille. Vielä pitää hieman tutusteluissa malttaa, kun kokoero on niin suuri.

Lämpimät päivät ovat mahdollistaneet pennuille paljon ulkoilua ja pikkuiset viihtyvät ulkona mainiosti. Leikkipaikalta on kuultu lasten ääniä, naapuruston koirat ovat haukkuneet ja muutama helikopterikin on jo pään päältä lentänyt.

Ensimmäiset vieraat ovat käyneet pentuja katsomassa. Pennut ovat nukkuneet sylissä ja tutustuvat ihmisiin uteliaina. Vähän on jo hihoja ja lahkeitakin  maisteltu.

Mimi hoitaa pentuja lempeästi ja nukkuu niiden kanssa paljon edelleen. Kovasti jo leikityttäisikin, mutta pennut ovat vielä hieman pieniä leikkikavereiksi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti